Oikeusjärjestelmä

Oikeusjärjestys muodostuu säännöksistä, määräyksistä ja normeista, joiden mukaan yhteiskunnassa tulee elää. Nämä puolestaan koostuvat laajoista, eri osiin jakautuvista materiaaleista, oikeuslähteistä. Oikeuslähteet ovat oikeusjärjestyksemme perusta.

Kirjoitettu laki

Ensisijaiset oikeuslähteemme ovat eduskunnan asettamat, voimassa olevat lait sekä presidentin määräämät asetukset, eli lyhyesti sanottuna kirjoitettu laki. Lisäksi valtioneuvostolla, ministeriöillä ja keskusvirastoilla on joissain tapauksissa mahdollisuus antaa lakeihin ja asetuksiin liittyviä tai niitä täydentäviä päätöksiä. Myös nämä päätökset kuuluvat kirjoitettuun lakiin.

Kirjoitettu laki julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa, jonka jälkeen säädösten katsotaan tulleen kansalaisten tietoon. Lisäksi kaikkein tärkeimmät lait on koottu lakikirjoihin, joita päivitetään säännöllisesti. Tarjolla on myös erilaisia Atk-pohjaisia lakikantoja sekä tiettyjä lain osia tai säädöksiä käsitteleviä kokoelmia.

Lain ehdottomuus riippuu itse laista. Yleisesti lainsäädäntö on joko pakottavaa tai tahdonvaltaista. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat lait ovat ehdottomia määräyksiä, joita on pakko noudattaa määrätyllä tavalla. Toiseen ryhmään taas kuuluvat lait, jotka antavat mahdollisuuden käyttää harkintaa määräyksiensä toteuttamisessa, määrättyjen puitteiden mukaisesti.

Oikeuskäytäntö - Oikeustiede - Tavat

Kaikkia yhteiskunnan pelisääntöjä ei ole kuitenkaan mahdollista kirjoittaa lakeihin, eikä se olisi mahdollistakaan. Kirjoitettua lakia täydennetään muilla oikeuslähteillä, joita ovat esimerkiksi

• Oikeuskäytäntö. Tällä tarkoitetaan erityisesti korkeimpien oikeusasteiden ratkaisuja, joita käytetään mallina vastaavissa myöhemmissä oikeustapauksissa.
• Oikeustiede. Varsinaisen oikeustieteellisen kirjallisuuden lisäksi tähän kuuluvat mm. oikeusopilliset aikakauslehdet sekä asiantuntijalausunnot
• Tavat (ns. tavanomainen oikeus). Erityisesti liike-elämässä on merkitystä vakiintuneilla kauppatavoilla.

Näiden muiden oikeuslähteiden sitovuus tulkitaan tapauskohtaisesti. Usein niiden avulla tarkennetaan joitain monimutkaisia säädöksiä tai niitä käytetään muutoin laintulkinnan apuna.

Yhteisön oikeus ja direktiivit

Suomen liittyessä EU:n jäseneksi tuli kansallisen oikeutemme rinnalle, osaksi oikeusjärjestystämme yhteisön oikeus (community law). Yhteisön oikeuden muodostavat yhteisön perustamissopimuksiin sisältyvät määräykset, kaikkia jäsenvaltioita sitovat EU:n neuvoston taikka sen valtuuttaman komission antamat päätökset sekä suppeampia kohderyhmiä (esim. yksittäisiä yrityksiä) koskevat päätökset. Oikeusjärjestyksessä yhteisön oikeus on etusijalla kansalliseen oikeuteemme nähden.

Näiden lisäksi EU antaa direktiivejä, jotka ovat lainsäädäntöohjeita. Ne eivät itsessään ole sitovia, mutta jäsenmaat muokkaavat oman kansallisen oikeutensa niissä määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti. Useimmissa tapauksissa direktiivit antavat vain raja-arvoja, joiden puitteissa kansallisen lainsäädännön tulee toimia. Näin ollen voimassa olevat lait voivat olla huomattavasti direktiivejä ankarampiakin.

Ohjeet

Riskienhallinnan perusvaatimukset ja koko yhteiskuntajärjestys perustuvat edellä kerrottuihin oikeuslähteisiin ja niiden esittämiin sääntöihin ja määräyksiin. Näiden lisäksi on kuitenkin olemassa erilaisia ohjeita, jotka helpottavat perusvaatimusten ymmärtämistä ja noudattamista. Ohjeita ovat esimerkiksi erilaiset suositukset, standardit ja rakennusmääräyskokoelmat.

Ohjeitten ja oikeuslähteiden tärkein ero on niiden erilainen oikeudellinen asema. Oikeuslähteet ovat oikeusjärjestyksen perusta ja niillä on siinä määräävä asema. Ohjeilla sen sijaan ei ole oikeudellista asemaa, ellei niiden asema sitten ole niin vahva, että ne voidaan tulkita tavoiksi (esimerkiksi jotkin standardit) tai ellei niistä ole sopimuksin sovittu (esimerkiksi vakuutusyhtiön määräys tulityökortista).

Ohjeet ovat yleensä tekijöidensä kuvaamaa oikeuslähteiden tulkintaa ja soveltamista. Ohjeet ovat kuitenkin usein huomattavasti helpompia käyttää kuin varsinaiset oikeuslähteet. Kielenkäyttö on joustavampaa ja esimerkkien käyttö auttaa ymmärtämään asioita. Lakiteksteistä poiketen ohjeet sisältävät usein myös erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ongelmien korjaamiseksi ja vaatimusten täyttämiseksi.

Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajan suojelemaan työntekijöitä haitallisilta kemikaalialtistumisilta, mutta ei kerro, mitkä altistumiset ovat haitallisia. Työnantajan avuksi tulee ohje haitallisista pitoisuuksista. Ohje ei ole lainvoimainen, mutta, mikäli sitä ei ole noudatettu, työnantajan on ongelmatapauksissa ehkä vaikeampi osoittaa, ettei työturvallisuuslakia ole laiminlyöty.

Erilaisia riskienhallintaan liittyviä ohjeita tuotavat mm. ministeriöt, virastot ja valtion laitokset sekä oppilaitokset, tutkimuskeskukset, vakuutusyhtiöt ja työmarkkinajärjestöt. Niitä on tarjolla julkaisijoiden toimipisteissä ja niitä jaetaan esimerkiksi erilaisilla messuilla ja postitilauksina.

Oikeudellisissa asioissa on monia tahoja, jotka voidaan tulkita oikeuksien haltijoiksi, jotka voivat aloittaa/tehdä oikeustoimia tai joille voidaan antaa velvoitteita. Yleisesti näitä tahoja kutsutaan oikeussubjekteiksi.

Oikeussubjekti voi olla luonnollinen, oikea henkilö, jolloin häntä kutsutaan lakitekstissä luonnolliseksi henkilöksi. Toisaalta oikeussubjektina voi olla myös muu kuin yksittäinen henkilö, esimerkiksi yhtiö tai seurakunta. Tällaisia ei-luonnollisia subjekteja kutsutaan yhteisellä nimellä oikeushenkilöiksi.

Oikeushenkilöt jaetaan luonteensa perusteella vielä kahteen eri ryhmään: yksityisoikeudellisiin ja julkisoikeudellisiin. Näistä ensimmäiseen kuuluvat esimerkiksi yhtiöt, yhdistykset ja säätiöt, kun taas jälkimmäiseen kuuluvat esimerkiksi valtio, seurakunnat ja kunnat.

Oikeuskelpoisuus ja oikeudellinen toimintakyky

Oikeussubjektien ominaisuutta omata oikeuksia ja tulla velvoitetuksi sanotaan oikeuskelpoisuudeksi. Luonnolliset henkilöt ovat oikeuskelpoisia syntymästä kuolemaan tai kuolleeksi julistamiseen. Oikeushenkilöiden oikeuskelpoisuus taas alkaa viralliseen rekisteriin rekisteröitymisestä ja päättyy rekisteristä poistoon.

Oikeudellinen toimintakyky viittaa oikeussubjektin kykyyn ryhtyä itse toimiin, joilla on oikeudellisia vaikutuksia eli oikeustoimiin.

Oikeudellinen toimintakyky jakautuu kahteen eri ominaisuuteen: Oikeustoimikelpoisuus ja oikeudellinen vastuunalaisuus.

Oikeustoimikelpoisuus

Oikeustoimikelpoisuus tarkoittaa oikeussubjektin kykyä tehdä oikeustoimia. Luonnollinen henkilö saavuttaa oikeustoimikelpoisuuden täyttäessään 18, eli tullessaan täysi-ikäiseksi. Tämän jälkeen henkilö säilyttää oikeustoimikelpoisuutensa kuolemaansa asti, ellei häntä jostain erityisestä syystä julisteta holhottavaksi, jolloin hänelle nimitetään hänen asioitaan hoitava holhooja.

Alaikäisten asioita hoitaa heidän vanhempansa, tai erikseen nimetty holhooja. Täytettyään 15 alaikäinen saa kuitenkin rajoitetun oikeustoimikelpoisuuden, johon perustuen hän voi mm. tehdä työsopimuksen.

Henkilöä, jolla ei ole oikeustoimikelpoisuutta, kutsutaan vajaavaltaiseksi. Vajaavaltainenkin saa kuitenkin tehdä eräitä tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä oikeustoimia uten pienimuotoisia ostoksia sekä määrätä sitä, mitä on omalla työllään ansainnut.

Oikeushenkilöiden osalta asia on selkeämpi. Oikeushenkilöiden oikeustoimikelpoisuus riippuu suoraan heidän oikeuskelpoisuudestaan, eli rekisteröitymisestään.

Oikeudellinen vastuunalaisuus

Oikeudellinen vastuunalaisuus viittaa oikeussubjektin vastuuseen tekojensa seuraamuksesta. Tämä vastuu alkaa jo ennen oikeustoimikelpoisuutta. Vahingonkorvausvastuulle ei ole oikeusjärjestelmässämme määrätty alaikärajaa, vaan myös lapset voidaan velvoittaa korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Rikosoikeudelliselle vastuulle on kuitenkin määrätty 15 vuoden ikäraja, jota nuoremmille ei langeteta rangaistuksia. Heihin voidaan kohdistaa sen sijaan lastensuojelullisia toimenpiteitä.

Oikeushenkilöiden vastuunalaisuus alkaa rekisteröitymisestä ja jatkuu purkamiseen tai eräissä tapauksissa sen ohikin. Uuden rikoslain mukaan oikeushenkilöitä koskee nykyään vahingonkorvausvastuun ohella myös rikosoikeudellinen vastuu. Eräissä tapauksissa, esimerkiksi ympäristörikoksissa, rangaistukseksi voi tulla yhteisösakko. Yleisemmin esimerkiksi yrityksen henkilöstö tai johto voidaan asettaa vastuuseen yrityksen puolesta tekemistään ratkaisuista yksityisinä, luonnollisina henkilöinä.

Oikeusjärjestelmämme ja sen säännökset jakautuvat kahteen eri lajiin sen perusteella keitä ne koskevat ja kuinka niitä valvotaan.

Yksityisoikeus

Yksityisoikeus ja sen säännökset käsittelevät pääsääntöisesti yhteiskuntamme eri jäsenten (oikeussubjektien) välisiä suhteita kuten työsuhdetta, perhe-elämää, sopimuksia ja velanottoa.

Yksityisoikeudellisia asioita valvovat ensisijaisesti yksityiset oikeussubjektit eli ihmiset itse. Apuna ovat lukuisat valtiolliset tai muut julkisyhteisölliset avustajat, virastot ja laitokset - usein veloituksetta.

Yksityisoikeudellisia oikeussuhteita kuvaa parhaiten osapuolten tasa-arvo. Kumpikin sopimusosapuoli on oikeudellisesti samanarvoisessa asemassa, vaikka varsinaisissa oikeustapahtumissa toinen voikin olla edunsaajana ja toinen maksumiehenä.

Julkisoikeus

Julkisoikeus ja sen säännökset koskevat julkisia yhteisöjä, lähinnä valtiota, kuntia ja seurakuntia. Julkisoikeus säätää näistä yhteisöistä ja niiden välisistä suhteista sekä yhteisöjen ja niiden jäsenten suhteista. Tähän sarjaan kuuluvat esimerkiksi rikoslainsäädäntö ja verovelvollisuuksia koskevat säännökset.

Julkisoikeudellisia asioita valvovat asianomaiset julkisyhteisöt tai niiden edustajat, virastot tai laitokset. Myös julkisyhteisöjen jäsenillä - yksityisillä henkilöillä - on mahdollisuus tehdä aloitteita havaitsemiensa puutteiden korjaamiseksi tai muuttamiseksi.

Lisäksi monissa tapauksissa julkisyhteisöjen toimia valvovat myös muut julkisyhteisöt. Julkisoikeudellisissa asioissa tulee huomata, että näissä eri osapuolet eivät ainakaan aina ole tasa-arvoiset. Tyypillistä on, että varsinkin suhteessa jäseniinsä julkisyhteisö on usein määräävässä asemassa.

Tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaa, eli päättävät, mikä on oikein ja mikä väärin. Kun kansalainen joutuu ongelmatilanteeseen, jossa hän ei saa asioita hoidettua muulla tavalla, on tuomioistuin viimeinen paikka, jossa asiasta päätetään. Tuomioistuimella on lisäksi tukenaan täytäntöönpanovaltaisia viranomaisia, jotka huolehtivat, että tuomioistuimen päätöksiä noudatetaan. Tuomioistuimet jakautuvat niissä käsiteltävien asioiden mukaan kahteen luokkaan, yleisiin ja erikoistuomioistuimiin. Oikeusasioiden ohella näillä kaikilla on myös muita, hallinnollisia tms. tehtäviä.

Tuomioistuimet toteuttavat lakia ja oikeutta!

Yleiset tuomioistuimet - kolme tasoa

Enemmistö tuomioistuimiin tulevista asioista käsitellään yleisissä tuomioistuimissa, joita ovat käräjäoikeudet, hovioikeudet ja korkein oikeus.

Käräjäoikeudet

Käräjäoikeudet ovat yleisiä alioikeuksia. Niissä käsitellään kaikki sellaiset asiat, joita ei ole erikseen määrätty muiden tuomioistuinten hoidettaviksi.

Käräjäoikeudessa ratkaistavat asiat jakautuvat kolmeen ryhmään eli riita-asioihin, rikosasioihin ja hakemusasioihin. Nimiensä mukaisesti riita-asioissa on kyse oikeussubjektien välisistä riidoista, esimerkiksi sopimusriidoista.

Rikosasioissa sen sijaan on kyse lain rikkomisesta ja rangaistuksesta. Hakemusasioissa on usein vain yksi osapuoli, joka hakee päätöstä ainoastaan häntä itseään koskevaan asiaan; esimerkiksi lainhuudatus. Hakemusasia voi kuitenkin olla usean osapuolen yhteinenkin hakemus; esimerkiksi aviopuolisoiden hakiessa yhdessä avioeroa.

Kenellä tahansa oikeustoimikelpoisella oikeussubjektilla on oikeus tuoda asia käräjäoikeuden ratkaistavaksi. On kuitenkin syytä muistaa, että usein asian ratkaiseminen toisella tavalla, esimerkiksi neuvottelemalla tai välimiehen kautta, voi onnistua nopeammin ja pienemmin kustannuksin ja ainakin ilman oikeudenkäynteihin helposti liitettävää kielteistä julkisuutta.

Tällä hetkellä maassamme on 27 käräjäoikeutta (1.1.2010), joista kukin toimii omassa tuomiopiirissään. Näissä kaikissa päätösvaltaa käyttävät lainoppineet tuomarit ja kunnanvaltuustojen valitsemat luottamushenkilöt eli lautamiehet, joiden ei tarvitse erityisesti tuntea lakia. Käräjäoikeuden päällikkönä toimivaa tuomaria kutsutaan nimellä laamanni. Näiden henkilöiden lisäksi käräjäoikeudessa toimii vielä kansliahenkilökuntaa, joka myös voi saada päätösvaltaa rutiininomaisissa tuomioistuinasioissa.

Hovioikeudet ja Korkein oikeus

Hovioikeudet ja korkein oikeus ovat muutoksenhakutuomioistuimia. Niissä käsitellään jo kertaalleen alioikeudessa käsiteltyjä asioita, joiden ratkaisuihin asianomaiset eivät ole tyytyneet.

Käräjäoikeuden päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta hovioikeudesta. Muutosta voivat hakea kaikki asianomaiset ilmoittamalla ensin tyytymättömyytensä ko. käräjäoikeudelle viikon sisällä päätöksen antamisesta ja toimittamalla hovioikeudelle osoitetun valituskirjelmän käräjäoikeuden kansliaan 30 päivän kuluessa päätöksen julistamisesta.

Hovioikeuden päätöksestä ei välttämättä voi valittaa. Korkein oikeus ottaa käsiteltäväkseen vain sellaisia muutoksenhakuasioita, joilla on lain tulkinnan kannalta tärkeä periaatteellinen merkitys. Mikäli asia otetaan korkeimpaan oikeuteen käsiteltäväksi, on sen päätös lopullinen. Päätöksestä ei voi valittaa. Hovioikeuksia on Suomessa kuusi: Helsingissä, Kuopiossa, Kouvolassa, Rovaniemellä, Turussa ja Vaasassa.

Korkeimpia oikeuksia on luonnollisesti vain yksi ja se toimii Helsingissä. Sekä hovioikeudessa että korkeimmassa oikeudessa päättäjinä ovat vain lainoppineet tuomarit, lautamiehiä ei enää käytetä.

Erikoistuomioistuimet - Asiantuntemusta vaativille asioille

Erikoistuomioistuimet on perustettu päättämään tietyistä erikoisosaamista tai asiantuntemusta vaativista asioista. Asiain käsittely näissä vastaa pitkälti käräjäoikeuksia, paitsi että valitusoikeus ei ole itsestään selvä, vaan siitä on määrätty erikseen kunkin oikeuden kohdalla.

Erikoistuomioistuimia ovat esimerkiksi:

• Työtuomioistuin
• Vesioikeudet
• Maaoikeudet
• Markkinatuomioistuin
• Hallintotuomioistuimet

Mikäli asiaan ei saada muutoin ratkaisua, viedään se oikeuteen päätettäväksi. Käräjäoikeudessa käsiteltävät asiat jakautuvat riita-, rikos- ja hakemusasioihin.

Riita-asian oikeudenkäynti

Riita-asiassa osapuolina on kaksi oikeussubjektia, joita kutsutaan kantajaksi ja vastaajaksi. Kantaja käynnistää oikeusprosessin toimittamalla kirjallisen haastehakemuksen vastaajan kotipaikkakunnan käräjäoikeuteen, ellei muuta ole sopimuksin sovittu tai säädetty.

Haastehakemuksessa kantajan tulee selvittää

• Mikä on kantajan vaatimus eli kanne? Toisin sanoen, minkälaisen tuomion kantaja haluaa asiasta annettavan?
• Mihin seikkoihin vaatimus perustuu?
• Mitä todisteita kantaja aikoo oikeudenkäynnissä esittää ja mitä hän niillä yrittää todistaa?
• Oikeudenkäyntikulujen korvaamista mahdollisesti koskevat vaatimukset
• Kaikkien asianosaisten nimet, ammatit ja osoitteet

Haaste

Huomattavaa on, että kannetta ei voi enää oikeudenkäynnin aikana muuttaa, vaikka siitä voikin luopua. Kun haastehakemus toimitetaan käräjäoikeuden kansliaan, asia tulee vireille ja sen valmistelu alkaa. Tuomioistuin tutkii haastepyynnön, pyytää mahdollisesti täydentämään sitä ja antaa haasteen. Haaste annetaan vastaajalle. Siinä ilmoitetaan, että häntä vastaan on käräjäoikeudessa nostettu kanne. Samalla vastaajaa kehotetaan vastaamaan kanteeseen määräajassa ja kirjallisesti

Vastaus

Vastauksessaan vastaajan on ilmoitettava, myöntääkö vai kieltääkö hän kanteen. Kieltäminen voidaan tehdä osittaisena tai kokonaisena. Lisäksi vastaajan tulee perustella kieltäytymisensä ja ilmoittaa ne todisteet, mitä hän tulee oikeudessa näyttämään ja mitä hän niillä aikoo todistaa.

Mikäli vastaaja vastaa kanteeseen myöntävästi tai ei vastaa siihen ollenkaan, voidaan asia sopia yksipuolisella tuomiolla välittömästi. Jos vastaus on kieltävä, joudutaan asian käsittelyä jatkamaan. Seuraavaksi asiaa käsitellään suullisesti tuomarin ja asianosaisten istunnossa, jonka tarkoituksena on vielä selvittää tarkemmin, mistä asianosaiset ovat eri mieltä ja mitä todisteita heillä on asiansa eteen esittää. Lisäksi istunnossa pyritään vielä varmistamaan, onko asiassa sovinnon mahdollisuutta.

Pääkäsittely

Mikäli asiasta ei vieläkään päästä sopuun, seuraa varsinainen pääkäsittely. Pääkäsittely suoritetaan käräjäoikeudessa sen määräämänä päivänä. Käsittelyn aikana kummallakin osapuolella on mahdollisuus kertoa kantansa asiaan sekä esittää tarvittavat todisteet sen tueksi.

Yleisimmät todisteet ovat kirjalliset todisteet ja todistajien kuulustelu, joskin myös kaikkia muita todisteita saa tarvittaessa esittää. Viimeisenä käsittelyjärjestyksessä on loppukeskustelu, joka suoritetaan todisteiden esittämisen jälkeen. Siinä kummallakin osapuolella on mahdollisuus kertoa käsityksensä todisteista ja siitä, miten asiassa pitäisi tuomita.

Tuomio

Käräjäoikeuden käsittelyssä tuomio julistetaan yleensä heti loppukeskustelun jälkeen. Tuomitsemassa on yleensä yksi lainoppinut, asiaa valmistellut tuomari, sekä mahdollisesti kolme lautamiestä. Tuomiosta tehdään vielä erillinen asiakirja, joka sisältää tuomiolauselman, perustelut sekä sovelletut lainkohdat.

Edellisestä käsittelystä poiketaan vain eräissä erityistapauksissa kuten perintäasioissa. Saadakseen tuomion pakkoperintää varten, kantajan tarvitsee vain tehdä ns. suppea haastehakemus. Mikäli vastaaja ei anna vastaustaan määräaikaan mennessä tai hän ei anna riittävää perustetta, voidaan asiasta antaa yksipuolinen tuomio. Yksipuolisella tuomiolla tarkoitetaan periaatteessa ilman oikeudenkäyntiä annettua kanteen mukaista tuomiota.

Rikosasian oikeudenkäynti

Rikosasian käsittely poikkeaa riita-asian käsittelystä erityisesti siinä, että rikosasiassa osapuolina ovat syyttäjä, syytetty ja asianomistaja. Asianomistajalla tarkoitetaan rikoksesta kärsinyttä tai rikoksen kohteeksi joutunutta henkilöä, kun taas syyttäjä on syyttäjälaitoksen virkamies.

Rikosasiassa ei ole myöskään kannetta, vaan syytettyä vastaan nostetaan syyte, jonka perusteella vaaditaan rangaistusta ja mahdollisesti rikosvälineiden luovuttamista valtiolle. Asianomistajalla on mahdollisuus vaatia vahingonkorvausta, korvausta oikeudenkäynnin aiheuttamista kuluista ja rangaistusta syytetylle.

Tuomitsemassa rikosasioista on yleensä yksi tuomari ja kolme lautamiestä.

Hakemusasian oikeudenkäynti

Hakemusasioissa on yleensä yksi asianomaistaho, joka pyytää oikeudelta tiettyä hakemuksessa määrättyä toimenpidettä. Koska asiassa ei ole vastapuolta, voidaan se kenenkään oikeusturvaa heikentämättä käsitellä muita oikeusasioita yksinkertaisemmin ja nopeammin. Usein asia käsitellään alioikeuden kansliassa ilman oikeusistuntoa, mutta riitaisessa hakemusasiassa oikeusistunnon kanssa. Hakemusasiassa hakemus on aina toimitettava asiaankuuluvan alioikeuden kansliaan kirjallisena.

Oikeudenkäynnin kustannukset

Oikeudenkäynti aiheuttaa asianomaisille monenlaisia kuluja, esimerkiksi

• Tuomioistuimen perimiä maksuja
• Korvauksia todistajille
• Oikeudenkäyntiavustajien ja asiamiesten palkkioita

Lisäksi aiheutuu epäsuoria kuluja, joita on aina syytä harkita ennen oikeusasian vireillepanoa, esimerkiksi

• Asian hoitamiseen kuluva työaika
• Asian hoitamiseen tarvittava materiaali
• Avainhenkilöiden poissaolo muusta toiminnasta
• Mahdollisen kielteisen julkisuuden aiheuttamat markkinointitappiot

Yleensä ottaen kukin osapuoli on vastuussa omista oikeudenkäyntikuluistaan. Riita-asioissa määrätään yleensä kuitenkin hävinnyt osapuoli maksamaan myös vastapuolen suorat oikeudenkäyntikulut. Rikosasioissa syylliseksi todetulle lankeavat yleensä kaikki suorat oikeudenkäyntikulut mukaan lukien syyttäjän tai tuomioistuimen kutsusta saapuneitten todistajien saamat korvaukset.

Vähävaraisilla on oikeus hakea maksutonta oikeudenkäyntiä asiaankuuluvalta tuomioistuimelta. Hakemukseen tulee liittää hakijan tuloja selvittävä lomake, jonka hakijan kotikunnan sosiaalivirasto vahvistaa. Mikäli maksuton oikeudenkäynti hyväksytään, hakija vapautetaan suorista oikeudenkäyntikuluista ja hänelle osoitetaan tarvittaessa maksuton oikeudenkäyntiavustaja. Valtio ei kuitenkaan koskaan korvaa vähävaraiselle vapautetaan osasta oikeudenkäyntikuluista. Yritysten tapauksessa maksuton oikeudenkäynti ei yleensä tule kyseeseen, mutta yksittäisille elinkeinonharjoittajille tämä on mahdollista.

Miten paljon oikeudenkäynti tulee maksamaan? Mitä hyötyä sillä voidaan saavuttaa?

Yleisesti ottaen sopuratkaisu on aina halvempi kuin oikeudenkäynti. Ellei sopuun päästä, kannattaa harkita ns. välimiehen eli puolueettoman yksittäisen lakimiehen tai muun asiantuntijan käyttöä asian ratkaisemiseksi ilman oikeudenkäyntiä. Myös välimiesvaihtoehto voi muodostua kalliiksi, mutta riita-asia voidaan parhaimmillaan saada sovittua nopeasti ja ilman ikävää julkisuutta.

Seuraavien muistilistojen tarkoituksena on helpottaa ja tehostaa asioimista viranomaisten kanssa tai tuomioistuimessa. Muistilistat ovat karkeita apuvälineitä. Käytä omaa harkintaa ja turvaudu tarvittaessa asiantuntijan apuun.

Tehdessäsi oikeustoimia - ole tarkkana

• Tutustu asiaa koskeviin oikeussäännöksiin.
• Kysy tarvittaessa neuvoa alan asiantuntijoilta.
• Noudata asiaan liittyviä muodollisia vaatimuksia, esimerkiksi ilmoitukset eri tahoille
• Varmista vastapuolen henkilöllisyys ja valtuudet.
• Selvitä tarvittaessa vastapuolen luottotiedot
• Selvitä laadittavan asiakirjan nimi, jäsennys ja sisältö ja hanki tarvittaessa itsellesi valmis lomake tai malli asiakirjasta
• Ota selvää, mitä määräaikoja tulee noudattaa
• Selvitä, mitä liitteitä asiakirjoihin tarvitaan

Pidä neuvotteluista kirjaa

• Laadi jokaisesta neuvottelusta muistio, jonka läsnäolijat allekirjoittavat.
• Säilytä neuvotteluissa tekemäsi muistiinpanot, niitä voidaan käyttää todisteina
• Vahvista puhelinkeskustelut ja vastaavat lyhyellä kirjeellä
• Mikäli mahdollista, nauhoita tärkeimmät puhelinkeskustelut ja neuvottelut, mutta muista aina pyytää lupa vastapuolelta

Tee hyvät sopimukset

• Käytä aina kirjallisia sopimuksia ja asiakirjoja
• Sovi sopimuksissa myös määräajoista ja viivästymissakoista, jälkitoimien (esimerkiksi verot) määräajoista, sekä valitusajoista ja -paikoista
• Mikäli mahdollista, käytä todistajia
• Tee sopimukset mahdollisimman selviksi ja yksiselitteisiksi
• Varmista, että ymmärrätte sopimuskumppanisi kanssa sopimuksen samalla tavalla.
• Lue lomakkeitten painetut tekstit tarkasti
• Lue erityisen tarkasti pienellä kirjoitetut tekstit, ne sisältävät usein oleellista asiaa

Huolehdi myös jälkitoimista

• Ota ja anna maksuista ja suorituksista aina kuitti
• Säilytä kaikista lähettämistäsi kirjeistä jäljennös
• Mikäli epäilet asiassa olevan jotain hämärää, tarkista asia ennen sopimista
• Jos havaitset virheen tai sopimusrikkomuksen, toimi heti - myös silloin, kun rikkoja olet sinä

Asioidessasi viranomaisten kanssa

Valmistaudu hyvin

• Selvitä, kuka on oikea viranomainen asiassasi
• Mieti tarkkaan, mitä haluat viranomaisen tekevän asiassasi
• Tutustu viranomaisen mahdollisesti antamiin menettelytapaohjeisiin
• Kysy neuvoa viranomaisen kansliasta ja sihteereiltä. Hyödynnä heidän palvelujaan
• Kysy, onko asian hoitamiseksi lomakkeita tai ohjeita
• Pyydä virkamiehiltä ohjeet tai apua lomakkeiden täyttämisessä
• Pyri selvittämään, kuka varsinaisessa hallintomenettelyssä esittää asian päättäville viranomaisille. Neuvottele suoraan hänen kanssaan, jos se on mahdollista
• Laadi kirjalliset esitykset ja vastaukset huolellisesti ja liitä tarvittavat liitteet ja todisteet mukaan oikeaksi todistettuina tai alkuperäisinä
• Muista valmistella myös suulliset esitykset
• Ota mukaan tarvittavat lähdemateriaalit

Ole avoin ja rehellinen

• Hoida asia maltillisesti ja pyri tarkkuuteen. Älä hermostu
• Mikäli et ymmärrä kysymyksiä tai virkamiehen kommentteja, pyydä tarkennusta tai perusteluja
• Noudata virkamiehen määräyksiä ja ota vastaan myös tämän antamia neuvoja ja ohjeita

Tuomioistuinprosessin uhatessa - asianajaja avuksi

Ennen kuin joudut kääntymään tuomioistuimen puoleen:

• Harkitse vielä kerran, voiko asiassa päästä sopuratkaisuun
• Hanki asiantuntija-apua, ellet ole varma, että selviät itse
• Muista, että asiasi voi selvitä asiantuntijan avulla ilman oikeudenkäyntiäkin
• Valitse asiantuntijaksesi laillistettu asianajaja (Suomen Asianajajaliiton jäsen)
• Muista myös maksuttomat tai edulliset asiantuntijat, jotka ovat käytössäsi esimerkiksi ammattiliittosi, työnantajajärjestösi, yrittäjäjärjestösi tai muun tahon kautta
• Selvitä, kattaako oikeusturvavakuutuksesi kustannuksiasi
• Muista, että ensimmäinen yhteydenotto lakimieheen on usein ilmainen, suullisen neuvon saat huokealla ja jatkotoimenpiteistä päätät itse
• Kysy neuvoa etukäteen, äläkä vasta sitten, kun se voi olla jo myöhäistä
• Kerro asiantuntijallesi tai edustajallesi kaikki asiaan liittyvät, myös itsellesi epäedulliset seikat
• Muista, että asianajajilla ja useimmilla muillakin asiantuntijoillasi on vaitiolovelvollisuus. Epäröidessäsi tarkista asia
• Selvitä mahdollisuutesi saada maksuton oikeudenkäynti
• Älä vaadi mahdottomia. Tuomioistuin jakaa oikeutta, ei rahaa
• Varaudu oikeusjutun mahdollisesti tuomaan negatiiviseen julkisuuteen